Dyyni TripadvisorissaDyyni FacebookissaDyyni TwitterissäDyyni YouTubessaQ1000suomeksiin english

Groovy events & party fun

13.10.2012 Dance Bar 22:00 - 04:00  
Facebook   Twitter    |   Takaisin ohjelmiin

Veljenpojat

Yhtyeen jäsenistä Meissi on julkaissut neljä sooloalbumia. 2007 julkaistulta "Kauas Pilvet Karkaa" albumilta ylsi valtakunnalliseen radiosoittoon YleX:n demoskaban kautta kappale "Rakennettu alusta feat. Jopi". Myös ensimmäinen musiikkivideo "Tehtaan Varjosta" julkaistiin ja on edelleen nähtävillä esim. Youtube sivustolla. Julkaisun jälkeen keikkailu jatkui aktiivisena ja pohjaa tulevalle rakennettiin vahvalla otteella.

Keikkailun ohessa Japi & Jopi löivät viisaat päänsä yhteen ja kumauksen tuloksena oli "Ei nimi miestä pahenna" niminen albumi kesällä 2009. Albumilta irroitetut kappaleet "Elämäni" ja "Viileetä" ovat saavuttaneet suuren suosion keikoilla ja internetissä. YleX:lläkin soinutta Viileetä kappaletta voidaan pitää edelläkävijänä buumille yhdistellä dance/trance vivahteita perinteiseen hiphop-musiikkiin. Joulukuussa 2009 Meissi julkaisi "(sanat kertoo enemmän kuin) 1000 Kuvaa" nimisen albumin, joka vakiinutti viimeistään Veljenpoikien aseman yhtenä suomalaisen hiphop:in lupaavimmista tulevaisuuden nimistä. Albumin kokonaisuus, tähtivierailijat ja huipputason tuotanto sai kiitosta laajalti. Albumilta on julkaistu myös yhtyeen toinen musiikkivideo "Unta feat. Jopi ja Matu". Myös biisit "Tutka feat. Mgi" ja singlenä julkaistu "Tähti feat. Krisu" ovat olleet kovassa huudossa ympäri Suomea. Meissi toimii myös Rähinä Records artisti Brädin tuplaajana keikoilla.

2011 keväällä Veljenpojat solmi levytyssopimuksen Emi Music Finlandin kanssa ja ensimmäinen singe ”Erittäin hyvä” iskeytyy eetteriin toukokuussa. Myös tulevaa albumia on työstetty jälleen huippuluokan tuotantotiimin kanssa.




Liput: 10€

Uusimmat kuvagallerissa

Ravintola Dyyni Club Malibu Kalajoki
Ravintola Dyyni Dyynitie 4
85100 Kalajoki


p. (08) 466 710
Fax (08) 463 389
dyyni@hiekkadyyni.fi

RSS RSS: Ohjelmat | Uutiset

  Osta lippuja Dyyniin!
  Kalajoen Matkailu
  Kalajoen Keskusvaraamo
  Dyynin bilemajoitus
  KP24
© Hiekkadyyni Oy 2010

Donetti CMS