Club Malibu
Dyynin alakerrassa sijaitseva Club Passoa muuttui alkuvuonna 2010 Club Malibuksi! Uusi Malibu on yhdistelmä lämpimiä ja vaaleita Karibian värejä, mukavia sohvaryhmiä, merenalaisia maisemia ja ennen kaikkea intensiivistä musiikkia. Hitaita ei soiteta. Club Malibu onkin alueen ainoa yökerho, jossa deejiimme saavat vapaat kädet tarjota asiakkaillemme tuoretta kansainvälistä klubimusaa.
Alkuilta lämmitellään yleensä r'n'b ja hiphop soundeilla musiikillisen vuoristoradan kiihtyessä kohti kansainvälisen klubimusan huippuja. Illasta riippuen mukaan sekoitetaan myös dance, house ja trance-klassikoita. Club Malibun omien huippudeejiiden lisäksi Sunburn-tapahtumissa päästään kuulemaan Suomen ja Euroopan parhaita klubitaiteilijoita.
Club Malibun juomavalikoima
Club Malibun juomavalikoima on monipuolista, tasokasta ja alati vaihtelevaa. Varsinkin eksoottisista raaka-aineista uudella tavalla koottuja vanhoja klassikoita kannattaa kokeilla.
Club Malibun edeltäjän aikana saatoimme jo todeta seuraavaa: Juomatrendit tulevat ja menevät, mutta monet niistä alkavat tästä baarista.
Club Malibun chilli klubimeininki vakuuttaa vuosi vuoden jälkeen todistaen siten oman olemassaolonsa tarkoitusta: Party for party people!
Malibun aukioloajat
Club Malibu avataan klo 23:00 ja valomerkki annetaan 03:30.
Club Malibu - Hot Right Now!
Rihanna - S&M
Pendulum - Witchcraft
Gareth Emery - Sancturary
Jennifer Lopez - On The Floor
Wiz Khalifa - Black And Yellow
Afrojack - Take Over Control
Black Eyed Peas - The Time
SHM - Miami 2 Ibiza
Florida - Turn Around
Taio Cruz - Higher
Winter Tunes - Malibu DJ's